Väriä sisustukseen
Ollaan innostuttu lisäämään väriä meidän sisustukseen. Mutta miten onnistuu tasapainottelu neutraalin ja värikkään kesken? Kirjeessä taas myös sisustusuutiset.
Värit innostavat nyt sisustuksessa, eikä ainoastaan meitä, vaan trendi on näkyvissä joka paikassa. Me molemmat inspiroiduimme väreistä ja sovellamme niitä omaan tyyliimme. Vaikka trendit muuttuvat, se ei tarkoita sitä, että kodin sisustusta pitäisi muuttaa aina niiden mukana. Ajankohtaisuutta voi halutessaan tuoda vaihtuvilla yksityiskohdilla.
Värejä on helppo lisätä sisustukseen pieninä ripauksina: tauluissa, tekstiileissä tai kukissa. Yksi värikäs huonekalukin voi olla koko tilan katseenvangitsija. Meidän molempien kotien sisustusta alleviivaa vahvasti isämme Juhani Melenderin värikäs, kokretisimia edustava taide. Näin värit ovat aina läsnä, vaikka sisustus muuten olisikin välillä neutraalimpi.
Anne: Pidän oikeastaan kaikista väreistä, kun ne on oikeassa paikassa ja oikeassa nyanssissa kokonaisuutta ajatellen. Lempiväriskaalani on aina savuisen murrettu ja se on pehmeä, vaikka joukossa olisikin joku kirkkaampi pieni yksityiskohta. Olenpa joskus kuullut itseäni nimitettävän lempeästi Lady Beigeksi, koska hiekkaiset ja pellavaiset sävyt ovat usein väripalettini perusta. Minusta on jännää miten oma tyylini pysyy aina mukana, vaikka seuraan aikaa ja innostun kokeilemaan erilaisia sävymaailmoja. Villa Woodsissa värit hakevat vielä paikkaansa, kaipaamme eloa väripalettiin, koska kokonaisuus on muuten kovin neutraali. Sininen Hakolan Puzzle-sarjan nojatuoli on rohkea valinta olkkariin, mutta katsotaan miten tilanne kehittyy sen ympärillä jatkossa (*nojatuolista on sovittu kaupallinen yhteistyö Hakolan kanssa).


Suvi: Pidän sekä neutraalista että värikkäämmästä värimaailmasta sisustuksessa. Ilmeitä voi vaihdella hyvin monin keinoin. Hankin alkuvuonna Hakolan Puzzle-sohvaamme (*sohva ja irtopäälliset hankittu osana kaupallista yhteistyötä) irtopäälliset herkullisessa vaaleanpunaisessa sävyssä. Toiset päälliset ovat kauniin neutraalit beigen sävyiset. Sohvanpäällisiä vaihtamalla olohuoneen ilme muuttuu hyvin vahvasti.


Miten löytää oma värimaailma?
Värit tuovat kotiin eloa, tunnelmaa ja persoonallisuutta. Vaikka neutraalit sävyt hallitsevat monien sisustusvalintoja, värien käyttö voi muuttaa tilan täysin.
Värien valinta voi tuntua haastavalta, mutta tärkeintä on kuunnella omaa makua ja etsiä inspiraatiota esimerkiksi luonnosta, taiteesta tai somesta. Myös väripaletit ja värikartat voivat auttaa hahmottamaan, mitkä sävyt sopivat yhteen ja millainen tunnelma niillä syntyy.
Jos tuntuu siltä, että neutraalin harmoninen väripaletti on sitä omaa tyyliä, niin sitäkin voi maustaa hyvin monin tavoin. Värikkään sisustuksen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että käytetään paljon eri värejä. Eri värisävyillä leikittelemällä neutraaliinkin sisustukseen voi saada aivan uudenlaista potkua.
Vinkki: Kokeile etsiä mieleistä väripalettia intuitiolla. Leikkaa lehdistä kuvia sinua miellyttävien värien perusteella, välittämättä siitä mitä kuvissa on esitetty. Kokoa leikkeet vaikka sohvapöydälle ja tarkastele värimaailmaa kotisi ympäristössä. Huomaat helposti, mitkä värit istuvat sinun kokonaisuuteesi parhaiten ja voit poimia sieltä tehostesävyjä sisustuksen mausteeksi. Rautakaupoista saa värilastuja, joita voit verrata löytämiisi kauniisiin sävyihin.
Inspiroiva värimatka Hakola Rooms -huoneistoon (Mainos/pr-matka)
Saimme muutama viikko sitten mahdollisuuden yöpyä Hakola Rooms -huoneistossa. Huoneisto oli sisustettu tunnettuun Hakola-tyyliin upean värikkäästi ja saimme siitä paljon inspiraatiota myös omaan tyyliin.






Suosittelemme piipahtamaan! Hakola Rooms -tila löytyy Hakolan myymälän yläkerrasta osoitteesta Annankatu 5, Helsinki.
Sisustusuutiset




Iittala esittelee kevät/kesä 2025 -mallistossaan innovatiivisen Solare-astiasarjan. Solare-mallisto ulottuu lasitaiteeseen, ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin pientuotteisiin, tekstiileihin ja sisustusesineisiin.
Artek juhlii perustamisensa 90-vuotispäivää vuonna 2025. Juhlavuoden aikana Artek lanseeraa erilaisia yhteistyömallistoja sekä järjestää tapahtumia. Artek julkaisee huonekalukokoelman, jossa seikkailevat Tove Janssonin rakastetut Muumi-hahmot. Artek + Muumit -kokoelmassa rajoitetut Juhla-versiot jakkarasta 60 ja kaapista 250 on kuvitettu Janssonin varhaisilla piirustuksilla. Artek lanseeraa myös juhlavuoden julisteen, jonka on tällä kertaa suunnitellut suomalainen taiteilija Inka Bell. Vuoden 2025 toisella puolikkaalla Artek yhdistää voimansa Marimekon kanssa ja lanseeraa malliston, jossa yhdistyy kankaanpainannan ja puuntaivuttamisen taito. Myöhemmin syksyllä 2025 lanseerataan vielä muutamat helmet Artekin arkistosta.
Arabia julkaisee Arabia x Vuokko-kokoelman, joka tulee saataville huhtikuun 2024 alussa. Kokoelmassa Vuokko Nurmesniemen tunnistettavat, värikkäät ja näyttävät painokuviot yhdistyvät Arabian selkeälinjaiseen astioiden ja kodintuotteiden muotoiluun. Lisäksi kokoelma esittelee harvinaisen lasimaljakon, jonka Vuokko Nurmesniemi suunnitteli tehdessään yhteistyötä Nuutajärven lasitehtaan kanssa 1950-luvulla.
Aarikka lanseeraa tuoksukynttilöiden ja huonetuoksujen OODI-luonnontuoksusarjan. Sataprosenttisesti luonnon raaka-aineista valmistettujen lasisissa pulloissa ja rasioissa olevien huonetuoksujen ja tuoksukynttilöiden käytön ekologisuutta lisää sarjaan kuuluvat täyttöpakkaukset, jotka mahdollistavat tuotteiden pitkäikäisen käytön.